Essee

Harjoitustehtävä 1: Essee – oikeusteoria

Lue tarkasti seuraavat ohjeet ja toimi niiden mukaisesti. Ohjeiden vastainen menettely koituu pyrkijän vahingoksi.

Tehtävä pisteytetään 0–10 pistein. Enimmäispistemäärä on tällöin 10.

Tehtävään vastataan annetun vastaustilan (viivoitettu alue) mukaisesti. Valintakokeessa kullekin vastaustilan riville saa kirjoittaa vain yhden tekstirivin, eikä ruudukon ylimenevää osaa ei lueta. Lisäksi käsialan tulee olla kohtuullisesti luettavissa. Tämän takia tässä harjoituksessa vastaustila on rajattu 3300 merkkiin.

Valintakokeessa tehtävien arvostelussa noudatetaan kokonaisarvostelua, jossa merkitystä voidaan antaa vastauksen sisältämien tietojen ja vastauksen virheettömyyden lisäksi vastauksen johdonmukaisuudelle, selkeydelle ja olennaisiin asioihin keskittymiselle. Puutteet mainituissa seikoissa voivat vähentää tehtävästä saatavaa pistemäärää. Jos vastauksessa on esitetty keskenään ristiriitaisia seikkoja tai tietoja, voi myös tämä vaikuttaa vastauksen arvosteluun alentaen tehtävästä saatavaa pistemäärää.

Vastauksen tulee perustua vuoden 2019 valintakoekirjoissa oleviin tietoihin ja mielipiteisiin.

1. Perinteinen suomalainen oikeuslähdeoppi ja erityisesti sitä kohtaan esitetty kritiikki Johdatus oikeudellisen ratkaisun teoriaan kirjassa?

Tehtävään vastataan annetun vastaustilan (viivoitettu alue) mukaisesti. Valintakokeessa kullekin vastaustilan riville saa kirjoittaa vain yhden tekstirivin, eikä ruudukon ylimenevää osaa ei lueta. Lisäksi käsialan tulee olla kohtuullisesti luettavissa. Tämän takia tässä harjoituksessa vastaustila on rajattu 3300 merkkiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ota yhteyttä

Saat vastauksen niin pian kuin se on vain inhimillisesti mahdollista.